Rakkauden kolme nimeä

Aika moni filosofi on viime aikoina kirjoittanut kirjoja rakkaudesta, esim. Zygmund Bauman, Luc Ferry, Alain Badoui ja André Comte-Sponville. Viimeksi mainittu julkaisi esseen rakkauden kolmesta muodosta (La sexe ni la mort, Albin Michel, 2012), jotka ovat Eros, Filia...

Nosteessa

Kun Bill Gates, Steve Jobs ja muut 13 – 16 vuotiaat pojat opettelivat ohjelmoimaan 1970-luvulla ja viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa tietokoneiden kanssa, he eivät tienneet millaisessa nosteessa olivat, he vain rakastivat sitä, mitä tekivät. Noste on jokin uusi...

Kolme lahjaa

(Tavara)lahjojen antamisen perinne saattaa liittyä aikaan, kun ihmiset elivät aineellisessa puutteessa. Nyt kun tuollainen puute on isolta osalta ihmisiä poistunut, koko lahjojen antamisenkin voisi miettiä uudelleen. Eija kertoi antavansa omia...

Runsaus ja rikkaus ovat eri asiat

Runsaus on eri asia kuin rikkaus. Runsaus on aina olemassa ympärillä. Sen voi huomata, sallia ja sitten astua siihen, osallistua. Rikkaus kerätään, sen puolesta raadetaan tai taistellaan, sitä puolustetaan, siitä tulee päämäärä sinänsä niinkuin vallasta tai...

Vapaassa virrassa

Henkilöä harmitti virhe, jonka hän oli tehnyt ja hän kertoi siitä Zen mestarille. ”Vapaassa virrassa kisailevat taimenetkin tekevät virheitä”, sanoi mestari. Tämä tarkoittaa, että mekin saamme tehdä virheitä, mutta vielä enemmän: taimen virrassa on täydellinen olento...