Ihmisen ikävä toisen luo syntyi silloin kun yksilö-ajattelu, viittauskieli ja teknologian hiipiminen sisäämme erottivat meidät toisistamme ja asettivat meidät aiempaa enemmän vastakkain. Puitteet etääntymiselle ja vastakkainololle antoi reilut kaksi tuhatta vuotta kestänyt ’yhden’ aika, joka nyt, 1960-luvulta asti, näyttäisi olevan murtumassa.

Siksi kaikki puhe kuuntelusta, kysymisestä, läsnäolosta, dialogista, erilaisuuden huomioimisesta, arvostamisesta. Millaisesta maailmasta tulemmekaan, kun näitä kaikkia pitää oikein opettaa! NLP:n voi nähdä tämän muutoksen yhtenä, vaikka vähän vääristyneenäkin peilinä.

Menossa olevan muutoksen ytimen voi nähdä ’yhden ajan’ ja yksilöajan loppumisena ja ihmisten paluuna toistensa luo, nyt vähän eri tavoin kuin keskiajan maaseudulla tai työväenliikkeen solidaarisuudessa, jotka olivat aikanaan vahvoja yhteisöllisyyden muotoja. Tutustuen eikä alistaen, kiinnostuen eikä määräten, havainnoiden eikä tietäen, vaihtaen eikä voittaen.

Alistaminen ja ennalta tietäminen ovat ikään kuin oikotie onneen, ne ovat vielä sitä keskiajan ryöväystaloutta: ei tehdä yhdessä, otetaan toiselta. Nykyisessä yhä aineettomammaksi muuttuvassa taloudessa ei oikeastaan voi enää varastaa ideoita, koska ideointi tapahtuu yhdessä. Ei enää tiedä kuka mitäkin keksi, kenelle kunnia kuuluu. Kunnia uppoa sinne prosessiin.

Siirrytään elämänhallinnasta elämän sallintaan, nythektisyydestä nythetkisyyteen, virallisesta muutoksesta viraaliseen muutokseen, järkevästä sopimisesta tunteiden ja ideoiden tartuntojen ja epidemioiden aikaan.

Täällä ongelmana ei ole elämänhallinta (kaikki ajan-, painon-, elämän- jne hallinta on vanhaa teknologia puhetta) vaan kyky elää ja nauttia siitä, painottaa Maffesoli.

Olemme Totte Vadénin kanssa kirjoittaneet kirjan tästä muutoksesta. Kaari on pitkä ja kirjan tarina alkaa Firenzestä vuonna 1485.

Vadén – Toivonen: Matka toistensa luo. 30 e.