Modernina aikana, 1600 -luvulta alkaen ja aina 1960 -luvulle asti, länsi eli ’yhden’ kulttuuria: jumala, valtio, instituutiot, universalismi, yksilö, jne. Tärkein ’yksi’ oli järki, rationalismi. Myös kilpailu perustui ’yhden’ kulttuuriin: sillä selvitettiin mikä tai kuka se ’yksi’ kulloisessakin tilanteessa oli. Tämä oli ylhäältä alas kulttuuria, virkamiehet, tiedemiehet, moderni älymystö, lehtimiehet ja media ja erilaiset vastuulliset auttajat ja maailmaparantajat tiesivät mikä on muille hyvää ja oikein ja puuttuivat heidän asioihinsa. Tällaisen toiminnan oikeutti se, että näki maailman huonompana ja pahempana kuin se oli, että näki vikoja muissa, että jatkuvasti tuomitsi muita, että huomio oli siinä mitä ’pitäisi olla’ eikä siinä mitä on. Näin saattoi auttaa ja pelastaa ihmisiä jonkun ’yhden’ nimissä, tehdä ihmisiä onnellisiksi heidän itsensä puolesta, joskus jopa heitä vastaan. ’Yhden’ kulttuuriin kuului, että erilaisuutta, poikkeuksia, toisenlaisuutta ei hyväksytty. Oli yksi oikea totuus, yksi oikea hoito, yksi oikea malli, yksi oikea toimintatapa jne.
Tässä kiellettiin se mikä on sen nimissä mitä ”pitäisi olla”. Ei voi päästä, edes mihinkään upeaan, uuteen, jos kieltää sen, mitä on. Siksi tulevaisuus onkin toisenlainen. Jos sitä ei muista, sinne ei pääse. Tulevaisuus on siinä mikä on, siis siinä mikä on ohitettu, tuomittu, vähintäänkin marginalisoitu.
Nykyisessä muutoksessa (ja nykyisessä finanssikriisissä) ei ole kyse taloudesta, politiikasta eikä sosiaalisesta, vaan enemmästä, kulttuurin muutoksesta, epookkimuutoksesta, ’yhden’ ylittämisestä, henkisestä vallankumouksesta. Yhden ylittäminen on kokonaistumista. Kokonaistuminen tapahtuu juurtumalla. Ja silloin alkaa muistaa tulevaisuuden.
Kokonaistumisen ohjelma
Pysähdytään ja katsotaan mitä on. Se ei ole ihan helppoa, koska yleiset totuudet ja julkipuhe ei halua nähdä mitä on. Kuinka katsoa yleisen totuuden ja julkipuheen taakse? Teorioista, yleisistä totuuksista ja ennakkoajatuksista luopuen. Intuitiolla katsoen. Yleensä ainakaan se ei ole totta, mitä valtamedioissa sanotaan.
Kun alkaa nähdä, ei tuomita tai ylistetä, vaan todetaan, annetaan olla. Ei voi lähteä johonkin, upeaankaan, uuteen, jos ei ensin tiedetä mitä on.
Kun löytyy se, mitä on, siihen asettaudutaan, sovittaudutaan. Se tulee osaksi itseä, niinkuin sen kuuluukin ja itse tulee osaksi sitä, joka juuri on juurtumista siihen, mikä on.
Juurtuminen on asioiden hyväksymistä ja sallimista, niihin asettautumista. Osa kokonaisuudesta on menneisyydessä. Sen voi löytää menneisyyden ”kerrostumista ja poimuista” paikoista, symboleista, nykyajassa elävänä ja olevana (usein nimeämättömänä), omasta kehosta ja omista tunteista (vrt. esim. ITSESTÄÄN kirja ja tunteiden vastaanotto siellä; kyse ei ole pelkästään uudesta menetelmästä, vaanuudesta periaatteesta.) Osa kokonaisuudesta on nykyajassa syntyvää uutta, mutta sellaista, joka aikaisemmin tuomittiin, kiellettiin ja marginalisoitiin, ja siksi usein ensin outoa, pelottavaa.
Mitä ’yhden’ kulttuuri sitten kielsi? Michel Meffisolin mielestä tunteet, erityisesti voimakkaat, erityisesti yhteiset. Yhteisyyden ja kuulumisen, erilaisuudet ja poikkeamat, arjen nautinnot ja tässä ja nyt yhdessäolon riemut, heimoutumisen ja paikallisuuden, intohimot ja ekstaasit erityisesti yhteisinä, elämän lähtökohtaisen runsauden erilaisissa synnyissä, kehollisuuden ja eläimen ihmisessä, ja paljon muuta. Nämä kaikki palaavat, ne ovat modernin ajan rationaalisuuden ohella osa elämän kokonaisuutta. Niihin voi asettautua, ne voi alkaa muistaa.
Pysähtyä, huomata, antaa olla, tutustua, asettautua ja juurtua. Tulevaisuus ei ole konstruktio, tässä tahdonalaisesti päätetty (kuin vain pieninä väkisin pystytettyinä teelminä), se on kaiken tärkeän ohitetun paluu. Aikaisemmin kielletyn hyväksyminen ja takaisin otto. Tulevaisuus on kaikki se tärkeä, mikä kiellettiin ja tuomittiin. Juurtumalla ja kokonaistumalla sen muistaa. Me emme tee tulevaisuutta, tulevaisuus tekee meidät, kunhan vain muistamme sen. Tervetuloa takaisin tulevaisuus!
*** ***
– Nämä ajatukset ovat Michel Meffisolin kirjoista Le Temps des Tribus, 2000, (Heimojen aika) Matrimonium, 2010 (Äitimaan perintö) ja Homo Erotique. Des Communions Émotionelles, 2012 (Intohimoinen ihminen. Tunneyhteisyydet.)