Matkalla oli mukana Gilles Deleuzen kirja Haastatteluja. Deleuze on yksi 1900-luvun innovatiivisimmistä filosofeista. Kirja on täynnä hyviä ajatuksia, sen voi lukea uudestaan ja uudestaan. Vähän kärjistäen: muuta kirjaa ei tällä hetkellä tarvitsekaan. Tällä kertaa mind-blowing ajatus minulle oli: ”Muutos ei ole historiaa.”

Tämä alun perin Nietzscheltä peräisin oleva idea kiistää sen, että jokin muutos (tai mikään muutos) olisi historiallinen tapahtuma, siis että jotkin välttämättömät tekijät olisivat aiheuttaneet sen. Ajattele hippiaikaa 1966-67, NLP:n syntyä tai vaikka 2008 finanssikriisiä. Mitkä ihmeen välttämättömät tekijät saivat aikaan NLP:n tai hippiajan? Muutos on nimenomaan historian vastainen, ennakoimaton. Ihminen on evolutiivinen tekijä, niin kuin Totte Vadén sanoo.

Muutos tarkoittaa nimenomaan sitä, että on kyse jostain uudesta, sellaisesta, joka kieltää historian. Oikea muutos on aina luova tapahtuma, itse tehty. Meille työelämässä tarjotut ’muutokset’ ovat usein pakkomuutoksia: nyt tulee uusi johtamisoppi, nyt tulee uusi käyttöjärjestelmä jne, pitää ottaa käyttöön uusi työkalu, sopeutua siihen tai tähän jne. Tällainen muutoksena puhuttu asia on muutoksen vastakohta, vallankäyttöä, alistamista. Jossain muualla on päätetty kuinka sinä muutut, alistaminen jatkuu vaikka käytössä on kaunis sana. Meitä ei päästetä tekemään omaa luovaa muutosta, vaan muualla päätettyä muutosta: uuden toimitusjohtajan takia, kilpailukyvyn takia, markkinoiden takia. Siksi se pännii, uuvuttaa, laittaa unelmoimaan jostakin muusta.

Deleuze: ”Muutos ei ole historiaa; historia kuvaa ainoastaan kokoelmia edellytyksistä, joista poiketaan ’muutokseen’, siis jonkun uuden luomiseen. Juuri sitä Nietzsche kutsuu epäajamukaisuudeksi.” Kannattaa siis olla epäajanmukainen ja hakea historian halkeamia, jotta pääsisi sieltä pois, vapaaksi. Ne halkeamat eivät Deleuzen mukaan löydy yleisestä mielipiteestä eivätkä markkinoilta.