Aineellisen maailman todellisuus ”on lukemattomia värähtelyjä, kaikki yhteydessä toisiinsa keskeytymättömänä jatkuvuutena, liikkeessä kaikkiin suuntiin kuin valtavan kehon läpi kulkevat väristykset”, sanoo Bergson. Tämä liike (’tapahtuva’) ei mene minkään varsinaisten vaiheiden läpi, vaan on koko ajan vaiheiden välissä, siirtymässä ’vaiheesta’ toiseen, ja on siis ikään kuin puhdasta tapahtumista. Joskushan sanotaan, että asia on ’vaiheessa’.
Sama koskee psyykkistä tapahtumista (mieltä). Yksi kokeellisen psykologian keskeinen tulos sadoissa tutkimuksissa on, että ’prosessointi’ mielessä – ajattelu, valinnat, arviointi, päätöksenteko, ennakointi ja muu vastaava – on pääosin ei-tietoista ja kieletöntä ja tapahtuu mielen ilmiöiden toinen toisiinsa vaikuttamisena. Fyysisen maailman ja mielen maailman tapahtumisella on omat eronsakin mutta peruslogiikka on sama.
Jotta saamme aineellisen maailman tapahtumisesta yhtään kiinni arjen tarpeita varten, meidän on pilkottava se ensinnäkin erillisiksi objekteiksi (esineiksi, asioiksi, olijoiksi ja ilmiöiksi) ja toiseksi pysäytettävä tapahtuva vaiheiksi. Mutta pilkkomalla ja pysäyttämällä tapahtuva – sitä sanotaan esineistämiseksi: puhumme esimerkiksi ’tapahtumasta’, mutta sellaista ei ole, kun kaikki on tapahtuvaa – muuttumisesta tulee meille mysteeri (vrt. nykyinen uusi palvelutalouden ala, ’muutostalous’, joka lupaa yhä uusin ja uusin keinoin muutosta, kuin painon hallinnan ’tuotanto’ uusia keinoja painon pudotukseen) ja kaiken aikaa tapahtuva uutta luova muuttuminen, verrattuna tehtyyn tai johdettuun ’muutokseen’, jää uudelleen ja uudelleen yllätykseksi.
Miten niin emme havaitse muutosta? Me emme havaitse muutosta siksi, että meidän havaitsemisemme tiivistää muuttumisen havainnoksi, pysäytetyksi ja esineellistetyksi kuvaksi havainnon kohteesta ja vahvistaa tämän pysäytyksen vielä nimeämällä ja kuvaamalla kohde kielellisesti. Kun salamanteri havaitsee vain liikkeen ja kuolee nälkään kuolleiden kärpästen ympäröimänä, me havaitsemme vain pysäytetyn, ne kuolleet kärpäset, ja hämmästymme kun kumppani ilmoittaa erosta, esimies potkuista, pankki lainakoron muutoksesta tai pörssi romahduksesta.
Otetaan Bergsonin esimerkki havaitsemisen ytimestä. Punaisella valolla on pisin aallonpituus ja sen värähtely on siksi hitaampaa kuin muiden värien. Punainen valo värähtelee 400 miljardia kertaa sekunnissa. Jossain on mitattu, että lyhin mahdollinen ajallinen väli kahden näköhavainnon välillä olisi 0,002 sekuntia. Jos tällä aikavälillä lähtisimme oikeasti havaitsemaan kaikki sekunnissa tapahtuvat punaisen valon värähtelyt, se kestäisi yli 25 000 vuotta.
Tai toinen Bergsonin esimerkki: ajattele katsovasi lenkillä juoksevaa ihmistä. Hän on koko ajan eri paikassa, jalat, kädet ja keho vaihtavat asentoa lenkkipolun ja kehon muuttuvan asennon mukaisesti. Kuten punaisen valon kohdalla, tässäkin havaitseminen tiivistää tapahtuvan usein yhdeksi mieli- tai muistikuvaksi. Taiteilija tekee saman tiivistyksen taulussaan. Ja vaikka tapahtuneesta olisi mielessä ’video’, liikkuvaa kuvaa, siitä on tiivistyksessä pudonnut pois suuri määrä yksityiskohtia ja juoksun katkeamaton liike on muuttunut sarjaksi vaiheita, kadun yli, toista puolta, kulman taakse jne. Mutta voimme tietenkin kokea tapahtuvan, tai jopa tapahtuneen puhtaana muuttumisena, kun eläydymme siihen/siksi, elämme sitä ’sisältä’ ja nimeävä ja määrittelevä kieli, joka voi toimia vain ulkopuolelta katsoen, putoaa pois.
Goethe ylistää kuvaa Antiikin veistoksesta, jossa tanssija horjahtaa (tomber): ”Jos veistoksen pitää antaa kuva liikkeestä, pitää valita muutoksen hetki. Hetkeä ennen mikään ei ollut samoin kuin veistoksessa, hetkeä myöhemmin mikään ei enää ole kuten veistoksessa.” Patsaan horjahduksen pysähtyneessä hetkessä pääsemme väläyksenomaisesti kokemaan jatkuvaa muuttumista. (Hadot, Pierre: N’oublie pas de vivre. Goethe et la tradition des exercices spirituels. Albin Michel, 2021, ss. 22-23).
Samalla tavalla ihminen, johon tutustumme muuttuu mielikuvaksi ja syntynyt mielikuva muuttuu mielessä tuoksi ihmiseksi. Hänen kanssaan ollessamme reagoimme pääosin tuon mielikuvan, siis syntyneen esineistyksen pohjalta: näemme hänet kuin punaisen valon. Mitä läheisempi ihminen, sitä vaikeampi tätä esineistystä on muuttaa. Jokainen tietää tämän, terapeutit erityisesti.
Tämä on kognitiivisesti ekonomista, sillä saavutetaan toimintakyky kaikkialla siellä missä muuttuvan rinnalla on vielä riittävästi toistuvaa. Mutta samalla se sokeuttaa meidät kaiken aikaa jatkuvalle uutta luovalle muuttumiselle, niin itsen, läheisten kuin asiakkaidenkin osalta.
Sana ’muutos’ on esineistys: se rajaa yleisestä muuttumisesta jonkin osan erilleen, antaa illuusion että muuttumisessa olisi vaiheita ja niillä kullakin jokin alku ja loppu, nimeää erotetun ja antaa nimeämällä sille kuvitellun itsenäisyyden (siis ulkopuolisuuden). Kun se on näin irrotettu tapahtuvasta ja muuttuvasta, sitä ei pysty enää ymmärtämään (eikä muuttamaan) ja muutoskonsultit ja muut alan ihmiset voivat aloittaa myyntinsä. Tässä käy usein niin, että sokea johtaa sokeaa. Ilmankos korostetaan, että tärkeintä on luottamus.
Kun käytetään sanaa ’muutos’, oletetaan usein, että yksi, aikansa muuttumattomana pysynyt vaihe, vaihtui toiseksi vastaavaksi. Mutta ensinnäkään mitään muuttumatonta ei ole ja toiseksi ’muutoksen’ jälkeenkin tuo muuttunut jatkaa muuttumistaan. ”Vaikka ihmiset puhuvat koko ajan muutoksesta, he eivät havaitse sitä”, kirjoitti Bergson. Jos seuraamme ’muutoksia’, meiltä jää ymmärtämättä muuttuminen, joka on menossa koko ajan. Huomaamme ’muutoksen’ kun havaintomme kohde on itsestään muuttunut riittävästi. Mutta samalla tavalla jäämme kiinni uuteen havaintoon, siihen millainen siitä ’muutoksessa’ oli tullut. Siksi, tiukasti ottaen, sellaista asiaa kuin ’muutos’ ei ole olemassakaan, sillä kaikki muuttuu kaiken aikaa.
Terapiassakin havaittu ’muutos’ (esim. asiakas kertoo jostakin ensikertaisesta kokemuksesta: ”nyt ensimmäisen kerran …”) on seurausta muuttumisesta. Mutta terapiassa ei ole kyse ’muutoksesta’, vaan muuttumisesta. Terapiassa muuttumisen voi joskus havaitakin asiakkaan hämmentymisenä: siinä on intensiivisempi muuttuminen parhaillaan menossa. Ja se riittää, myöhemmin sitten selviää mitä tapahtui. Hämmentymisen lopputulosta ei voi ohjata eikä ennakoida, se on puhdasta, vaiheetonta muuttumista.
Ajatellaan, että luemme ihmisen elämänmuutosta kuvaavasta kaunokirjallisesta teoksesta vain alun ja viimeiset sivut ja tiedämme millainen hän oli ja millaiseksi hän muuttui. Mutta sitä miksi hän muuttui juuri näin, ei voi ymmärtää lukemalla vain nuo viimeiset sivut. Kun sitten lukee koko kirjan, ymmärtää ehkä paremmin, miksi hänen osaltaan piti tapahtua juuri noin eikä mitenkään muuten. Entä pystymmelö ennakoimaan millaiseksi hän tästä eteenpäin muuttuu? Jos yrittäisi ennakoida tällaisen, pitäisi päästä kokemaan koko hänen edeltävä kehityksensä, ei vaiheina eikä esineistyksinä, vaan uutta luovana prosessina, sellaisena kuin se on tapahtunut, eli pitäisi elää läpi hänen elämänsä sellaisena kuin se on ollut. Tämän kaltaista on tehty esimerkiksi Deep Trance Identificaton -sapluunoilla: henkilö tuntee kohdettaan ja hänen elämäänsä ja eläytyy häneksi lapsena ja sitten aina vähän vanhempana muuttuen häneksi niin hyvin kuin mahdollista. Ja toiseksi, jotta tulevan muuttumisen ennustaminen onnistuisi, pitäisi sinnekin vievä muuttuminen ensin elää asianomaisena henkilönä, vasta sitten sen voisi tietää. Tämä voi olla liian vaikeata. Bergson sanookin, että pelkkä kysymys ”voiko jonkun tulevaisuuden (mielen)tilan ennustaa” jo kertoo, että kysyjä on kadottanut ymmärryksen muuttumisesta.
Lainaan tähän lopuksi Henri Bergsonin pientä mielikuvaharjoitusta hieman omin sanoin (suluissa) täydennettynä:
”Anna kaikkien arkisten esineiden yhdistyä (samaan kenttään, välittömään suoraan yhteyteen toistensa kanssa) … anna sitten niiden liikkumattomien (muuttumattomiksi pysäytettyjen) ominaisuuksien muuttua värähtelyiksi (väri on värähtelyä, samoin ääni ja esineen läpäisemättömyys) … ja lopuksi keskity niiden jakamattomaan liikkeeseen (kun niitä ei ole jaettu vaiheiksi koska niiden liike on, kuten ylempänä sanottiin, koko ajan vaiheiden välissä, siirtymässä ’vaiheesta’ toiseen, ja siis ikään kuin puhdasta tapahtumista)… näin alat saada kuvaa siitä aineellisesta maailmasta, jossa elät ja voit verrata sitä siihen, miten arjen tarpeet muuttavat tämän jatkuvan tapahtuvan esineiksi ja vaiheiksi.” Kuten näkeminen muuttaa punaisen valon miljardit värähtelyt yhdeksi väriksi tai kuten toinen ihminen muuttuu muuttumisensa kadottaneeksi mielikuvaksi ja tämä mielikuva toiseksi ihmiseksi.