touko 15, 2015 | Blogi
Kun Bill Gates, Steve Jobs ja muut 13 – 16 vuotiaat pojat opettelivat ohjelmoimaan 1970-luvulla ja viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa tietokoneiden kanssa, he eivät tienneet millaisessa nosteessa olivat, he vain rakastivat sitä, mitä tekivät. Noste on jokin uusi...
touko 15, 2015 | Blogi
(Tavara)lahjojen antamisen perinne saattaa liittyä aikaan, kun ihmiset elivät aineellisessa puutteessa. Nyt kun tuollainen puute on isolta osalta ihmisiä poistunut, koko lahjojen antamisenkin voisi miettiä uudelleen. Eija kertoi antavansa omia...
touko 15, 2015 | Blogi
Runsaus on eri asia kuin rikkaus. Runsaus on aina olemassa ympärillä. Sen voi huomata, sallia ja sitten astua siihen, osallistua. Rikkaus kerätään, sen puolesta raadetaan tai taistellaan, sitä puolustetaan, siitä tulee päämäärä sinänsä niinkuin vallasta tai...
touko 15, 2015 | Blogi
Henkilöä harmitti virhe, jonka hän oli tehnyt ja hän kertoi siitä Zen mestarille. ”Vapaassa virrassa kisailevat taimenetkin tekevät virheitä”, sanoi mestari. Tämä tarkoittaa, että mekin saamme tehdä virheitä, mutta vielä enemmän: taimen virrassa on täydellinen olento...
touko 15, 2015 | Blogi
Kaikki muuttui jo, työssä ja elämässä yleensäkin: Työ muuttui aineellisesta aineettomaksi, käsistä korvien väliin. Varmuus muuttui epätietoisuudeksi, ennalta tietäminen läsnäoloksi, erilaisuus häiriöstä voimavaraksi, terapia omaksi kasvuksi, tiedon merkitys...